maanantai 29. lokakuuta 2007

Sunnuntain jäähalliskimbaukset

Taas käytiin laskemassa allekirjoittaneen, Erkan, Joonaksen, Jehkin ja Nikon voimin jäähallin takana. Sää oli hanurista, mutta niin oli myös vauhdinottokin reiliin, eli eipä sieltä oikeen mitään käteen jäänyt, ainakaan märkiä perseitä lukuunottamatta. Videoo tuli otettua, mutta saa nähdä nähdäänkö niitä muiden jäähallikuvausten tapaan koskaan missään! Mutta ei se nyt niin perseestä ollu mitä teksti antaa ilmi, hauskaa oli huonoista lähtöasetelmista huolimatta.

Mustavaarassa pyyhkii hyvin, kuulemma ihan törkeen hyvin. Suunnitelmat ovat suuret, mutta Aatu kertoo ajan kanssa niistä enemmän. Nyt voi kuitenkin odottaa lottovoittoa viimekauteen verrattuna. Sitä ennen kuitenkin expot ensi viikonloppuna, siellä nähdään!

-Joonas E

tiistai 23. lokakuuta 2007

Viikonlopun laskemiset lyhyesti ja ytimekkäästi

Eli lauantaina saatiin vihdoinki aikaseks käytyä laskemassa Nepenmäen koulun reiliä allekirjoittaneen, Mikon, Santun, Bärin, Nikon ja Erkan kanssa. Piuhoille saatiin hyviä pannuja ja muutama temppukin, mutta saa nähdä tuleeko niistä mitään kun valot oli aika kiven alla. Aatun rakentama lähtötorni toimi hyvin, vaikka liukumäki olikin pikkasen liian jyrkkä. Kaiken kaikkiaan hauskaa oli ja tulipahan korkattua kauden ensimmäinen katureili!

Sunnuntaina oli aika käydä pitkästä aikaa jäähallin takana laskemassa Petterin reiliä. Mukana olivat allekirjoittanut, Santtu, Erkka, Mikko, Joonas K ja Bäri. Lunta oli todella paljon ja kerrankin riitti vauhdit lumikasalta ettei tarvinnut vetovauhteja käyttää. Mainitsemisen arvoisia juttuja oli Mikon fiftarit ja allekirjoittaneen turhautuminen. Kyllä siellä kuitenkin nähtiin uusia ja koviakin juttuja siihen reiliin.

Videoo on ja valokuvia löytyy, aika näyttää koska niitä saadaan tänne. Sitä odotellessa voidaan odottaa ensi viikonloppua tai vaihtoehtoisesti tsekata Mustavaaran uusitut kotisivut ja maansiirtotyöt täältä.

-Joonas E

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Jns City Rail Jam osa 3.

Jeps on taas tullu aika järjestää paikallislegendaksi nousseet City Rail zembalot.
Skabat pidetään 18.11 [jolloin on myös joulukadun avajaiset] perinteisellä paikalla, elikäs siinä taidemuseon ja torin välisellä kaistaleella.

Viime vuodesta viisastuneina kilpailualustaksi palautetaan perinteinen suora alamäkihänkkä,
jossa reilin virkaa toimittaa Mustavaaran seiska metrinen activ-ad. Mutta ei siinä vielä kaikki
sillä yllätysobstaakkelikin on suunnitteilla. Jos jollakin hyviä ideoita kisoja varten pistääkää niitä meikälle, ni katellaan voisko niitä toteuttaa.

Sponsori ja palkinto tilanne on tällä hetkellä todella auki, mutta updeittiä tulee heti kuhan asiat selkenee.Mutta tarkotus olis saada hommaan mukaan jotain kunnon sponsseja messiin.
Kuuman huhun mukaan Suomen lumilautamedian lipunkantaja Aleksi Litovaara Snowboarding eli tutummin ALS olis tulossa myöskin paikalle.

Kaikki lisä ideat ja apu tulee tarpeeseen, joten aktiivisuutta kehiin. Jos nuppi kuhisee hurjia suunnitelmia tai raksahommat kiinnostaa ottakaa meikään tai Vuojärven Petjaan yhteyttä. Kisoissa on titysti pieni sää varaus, koska lumitilanne ei ole mikään bueno, mutta tämän kertaiset rakenteet eivät hurjia lumimääriä tarvitsekaan. Pistelen lisä infoo tänne, kuhan nää asiat selviää ensin ittellekin. Sitä ennen toivotaan vaan sitä lunta.

Hola, Kani

torstai 4. lokakuuta 2007

Lähtölava.

Eli kolehdin keruu on turhaa koska torni löytyy jo..ei vaan oo ollu vielä käytössä kertaakaa

TORNI

Kesän jäljiltä kun vaa vähä laittelee nii on hyvä.
Ja tosiaan toi on 2 metrii korkee joten vautia riittää ja tota jaksaa kantaa yksinkin.

Ps. vielä kun väsään vaijerikamera systeemini uuteen uskoon nii avot! ;)

tiistai 2. lokakuuta 2007

Kolehti lähtölavaa varten

Tässä kun on nyt syksyn mittaan käyty laskemassa niin vauhtien kanssa on ollu aina erinäisiä ongelmia. Ja kuitenkin alkaa olemaan jo suurin osa täysi-ikäistä jengiä ja useammalla on mahdollisuus autoon ja peräkärryyn niin miten olis jos rakennettais koko porukalle yhteinen toimiva ja kevyt lähtölava?

Tarkoitus olis että jokainen osallistuis 5-10:llä eurolla tähän hankkeeseen ja maksu tapahtuisi seuraavilla jäähallireissuilla. Ja heti kun tarvittavat 50 euroa olisi koossa, vois marssia lähimpään rautakauppaan ja ostaa tarvittavat välineet. Työkalut ja tilat löytyis Santulta, joten senkään puolesta ei olis ongelmia.

Tässä olis linkki, jonka takaa löytyis ohjeet ja kuvat koko härvelistä:

http://snowextreme.com/index.php?id=156

Laittakaa kommenttia jos heräs ajatuksia.

-Joonas E